Toimeentulotuki

Lomakkeet suomeksi

Lomakkeet ruotsiksi

Lomakkeet saameksi

Lomakkeet englanniksi

Aiheeseen liittyvää

Olet täällä: Toimeentulotuki paikkakunnittain

Toimeentulotuki Outokummussa vuonna 2018

Oletko outokumpulainen ja tarvitset toimeentulotukea? Tuen hakeminen on yksinkertaista ja se toimii jokseenkin samalla kaavalla riippumatta siitä, asut sitten Outokummussa, etelässä, Kainuussa tai vaikka Köyliössä. On mahdollista hakea toimeentulotukea netissä, siis sähköisesti tai jollakin nettilomakkeella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sitä olisi pakko hakea sähköisesti eikä myöskään sitä, että pitää saada hakea sähköisesti. Sähköinen hakemus on siis vain yksi vaihtoehto. Hakemuksen voi jättää myös kirjallisesti asuinkunnan sosiaaliviraston tms. tahon toimipisteeseen. Paperisen toimeentulotukihakemuksen saa kunnan sosiaalitoimistosta. Siellä annetaan myös ohjeita hakemuksen täyttämiseen ja sitä kannattaakin hyödyntää jos toimeentulotukea haetaan ensimmäistä kertaa.

Pohjois-Karjalassa, johon myös Outokumpu kuuluu, annettiin toimeentulotukea vuonna yhteensä 14 808 henkilölle, jotka kuuluivat 10 030 kotitalouteen. Varsinaisen toimeentulotuen saajia oli 14 440 henkilöä.

"Outokumpu" on saanut arvosanan 4,5/10. Se on 2 arvostelun tulos.

Mielipiteet

Kerro vaikka kuinka paljon saat toimeentuloa kuukaudessa, tai kuinka kauan toimeentulotukihakemuksen käsitteleminen vei.

456 30. joulukuuta 2013

Saa toimeentulotukea: 546€

456

Pete 30. joulukuuta 2013

Saa toimeentulotukea: 0€

Kyllähän tuollakin pärjää jos on pienet menot.

pete 30 28. maaliskuuta 2014

Saa toimeentulotukea: 0E€

Ihmiseltä kun menee terveys vaikka on ikänsä maksanut veroja sen jälkeen jää niinsanotusti tyhjän päälle semmoinen ihminen ei tarvitse ruokaa eikä mitään.

Hirvittävää 17. toukokuuta 2016

Saa toimeentulotukea: 400€

Ala-arvoinen paikka. Kieroja ihmisiä töissä ja törkeitä. Vähättelevät ihmisiä ja pitävät hakevia ihmisiä pilkkanaan.

Kokemuksista voi kertoa nimimerkillä. Kommentoitaessa julkaisua sekä Nimimerkki että Kommentti ovat vaadittuja tietoja. Jos haluat antaa yksityisesti palautetta, käytä tätä lomaketta.