Toimeentulotuki

Lomakkeet suomeksi

Lomakkeet ruotsiksi

Lomakkeet saameksi

Lomakkeet englanniksi

Aiheeseen liittyvää

Olet täällä: Toimeentulotuki paikkakunnittain

Toimeentulotuki Pellossa vuonna 2018

Oletko pellolainen ja tarvitset toimeentulotukea? Tuen hakeminen on yksinkertaista ja se toimii jokseenkin samalla kaavalla riippumatta siitä, asut sitten Pellossa, etelässä, Kainuussa tai vaikka Köyliössä. On mahdollista hakea toimeentulotukea netissä, siis sähköisesti tai jollakin nettilomakkeella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sitä olisi pakko hakea sähköisesti eikä myöskään sitä, että pitää saada hakea sähköisesti. Sähköinen hakemus on siis vain yksi vaihtoehto. Hakemuksen voi jättää myös kirjallisesti asuinkunnan sosiaaliviraston tms. tahon toimipisteeseen. Paperisen toimeentulotukihakemuksen saa kunnan sosiaalitoimistosta. Siellä annetaan myös ohjeita hakemuksen täyttämiseen ja sitä kannattaakin hyödyntää jos toimeentulotukea haetaan ensimmäistä kertaa.

Lapissa, johon myös Pello kuuluu, myönnettiin keskimäärin 2221 euroa toimeentulotukea kotitaloutta kohden vuonna 2011. Määrä on noussut hieman vuodesta 2010, jolloin sitä annettiin vuodessa keskimäärin 2207 EUR. Vertailun vuoksi vuonna 1990 annettiin markka-aikaan yhteensä noin 782 euroa vastaava summa toimeentulotukea.

"Pello" on saanut arvosanan 1/10. Se on 1 arvostelun tulos.

Mielipiteet

Kerro vaikka kuinka paljon saat toimeentuloa kuukaudessa, tai kuinka kauan toimeentulotukihakemuksen käsitteleminen vei.

Kyllästynyt 23. helmikuuta 2016

Saa toimeentulotukea: 1€

Virkailijoihin ei saa lukuisista yrityksistä huolimatta yhteyttä. Päätöksiä viivytetään. Kohtelu on epäoikeudenmukaista eikä asioita ja elämäntilannetta huomioida totuudenmukaisesti ja inhimillisesti. Rahatta ruokaa ei voi ostaa.
Kyseisenä kuuna, eli helmikuu, toimeentulotukipäätöstä EI ole edelleenkään tehty, siksi ilmoitin summan 1€. Muina kuukausina 140€, jolloin käteen jää kk n. 140€. Tämänkö pitäisi riittää elämiseen?

jaako 25. helmikuuta 2016

Saa toimeentulotukea: 0€

toimeentulotukea en saa, koska olen työtön ja velkaantunut, rahaa ei ole ollenkaan ruokaan, eikä lääkkeisiin, eikä yhtään mihinkään. Onneksi saan lahjoituksena vanhentunutta ylijäämä ruokaa uskovaisilta ne auttaa kyllä ihmistä omilla varoillaankin vaikka itse olisivat köyhiä

Kokemuksista voi kertoa nimimerkillä. Kommentoitaessa julkaisua sekä Nimimerkki että Kommentti ovat vaadittuja tietoja. Jos haluat antaa yksityisesti palautetta, käytä tätä lomaketta.