Toimeentulotuki

Lomakkeet suomeksi

Lomakkeet ruotsiksi

Lomakkeet saameksi

Lomakkeet englanniksi

Aiheeseen liittyvää

Olet täällä: Toimeentulotuki paikkakunnittain

Toimeentulotuki Sipoossa vuonna 2024

Oletko sipoolainen ja tarvitset toimeentulotukea? Tuen hakeminen on yksinkertaista ja se toimii jokseenkin samalla kaavalla riippumatta siitä, asut sitten Sipoossa, etelässä, Kainuussa tai vaikka Köyliössä. On mahdollista hakea toimeentulotukea netissä, siis sähköisesti tai jollakin nettilomakkeella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sitä olisi pakko hakea sähköisesti eikä myöskään sitä, että pitää saada hakea sähköisesti. Sähköinen hakemus on siis vain yksi vaihtoehto. Hakemuksen voi jättää myös kirjallisesti asuinkunnan sosiaaliviraston tms. tahon toimipisteeseen. Paperisen toimeentulotukihakemuksen saa kunnan sosiaalitoimistosta. Siellä annetaan myös ohjeita hakemuksen täyttämiseen ja sitä kannattaakin hyödyntää jos toimeentulotukea haetaan ensimmäistä kertaa.

Väkirikkaassa Uudenmaan maakunnassa, johon myös Sipoo kuuluu, toimeentulotukea annettiin 116 233 henkilölle vuonna 2011. Sen lisäksi muita toimeentulotuen muotojen saajia on tuhansittain: ehkäisevää toimeentulotukea myönnettiin 15 045 henkilölle ja täydentävää toimeentulotukea peräti 59 020 henkilölle.

Mielipiteet

Kerro vaikka kuinka paljon saat toimeentuloa kuukaudessa, tai kuinka kauan toimeentulotukihakemuksen käsitteleminen vei.

VÄSYNYT 18. elokuuta 2016

EI SIPOON SOSIAALITOIMISTON TYÖNTEKIJÖILLE, KIITOS. Sipoon sosiaaliviraston toimeentulotuen päätös vei 3-4 vk, soitin ja kiirehdin, en tiedä
kauanko olisi vielä vienyt, harkinnanvarainen toimeentulotuki vie n.1-2kk, harkinnanvaraiseen ei kuulu akuutit hammashoidot, lääkärinlausunnot, terveyskeskus- tms sairaalamatkat, terveyskeskusmaksut.
Jos sosiaalitoimisto väittää muuta, ne valehtelevat, kirjallinen päätös on kyseisistä
kuluista.
Lasten, lapsenlapsien tapaamisista aiheutuneita kuluja ei oteta harkintaan,
jos asiakas on saanut useita vuosia toimeentulotukea, ei asiakkaalla ole varmasti
kertynyt säästöjä kyseiseltä ajanjaksolta, ei oteta huomioon kokonaiskuvaa, jossa
kyseiset asiat otettaisiin käsittelyyn, Yksinhuoltajilla ja vanhuksilla ei oteta huomioon
digitaalisesta käytöstä aiheutuneita todellisia kuluja, mm. puhelimen hankinta, tietokoneen hankinta, tietokoneen tarvikkeiden hankinta Sipoossa on pitkät matkat, joita ei oteta huomioon, mm terveyskeskus, apteekkimatkoja.

Kokemuksista voi kertoa nimimerkillä. Kommentoitaessa julkaisua Sipoo sekä Nimimerkki että Kommentti ovat vaadittuja tietoja. Jos haluat antaa yksityisesti palautetta, käytä tätä lomaketta.

Lähiseudun paikkakuntia