Toimeentulotuki

Lomakkeet suomeksi

Lomakkeet ruotsiksi

Lomakkeet saameksi

Lomakkeet englanniksi

Aiheeseen liittyvää

Olet täällä: Toimeentulotuki paikkakunnittain

Toimeentulotuki Kankaanpäässä vuonna 2024

Oletko kankaanpääläinen ja tarvitset toimeentulotukea? Tuen hakeminen on yksinkertaista ja se toimii jokseenkin samalla kaavalla riippumatta siitä, asut sitten Kankaanpäässä, etelässä, Kainuussa tai vaikka Köyliössä. On mahdollista hakea toimeentulotukea netissä, siis sähköisesti tai jollakin nettilomakkeella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sitä olisi pakko hakea sähköisesti eikä myöskään sitä, että pitää saada hakea sähköisesti. Sähköinen hakemus on siis vain yksi vaihtoehto. Hakemuksen voi jättää myös kirjallisesti asuinkunnan sosiaaliviraston tms. tahon toimipisteeseen. Paperisen toimeentulotukihakemuksen saa kunnan sosiaalitoimistosta. Siellä annetaan myös ohjeita hakemuksen täyttämiseen ja sitä kannattaakin hyödyntää jos toimeentulotukea haetaan ensimmäistä kertaa.

Satakunnassa, johon myös Kankaanpää kuuluu, toimeentulotukea annettiin vuoden 2011 aikana yhteensä 12 605 henkilölle. Lisäksi ehkäisevää toimeentulotukea myönnettiin 1790 henkilölle ja täydentävää toimeentulotukea 4954 henkilölle.

"Kankaanpää" on saanut pisteet 1 yhteensä 10 pisteestä. Kankaanpää on arvosteltu 1 kertaa.

Mielipiteet

Kerro vaikka kuinka paljon saat toimeentuloa kuukaudessa, tai kuinka kauan toimeentulotukihakemuksen käsitteleminen vei.

hel 22. huhtikuuta 2014

onneksi tälläinen mahdollisuus on olemassa, opiskelijalla kun kelan rahasta ei mitään jää käteen. :/

Kokemuksista voi kertoa nimimerkillä. Kommentoitaessa julkaisua Kankaanpää sekä Nimimerkki että Kommentti ovat vaadittuja tietoja. Jos haluat antaa yksityisesti palautetta, käytä tätä lomaketta.