Toimeentulotuki

Lomakkeet suomeksi

Lomakkeet ruotsiksi

Lomakkeet saameksi

Lomakkeet englanniksi

Aiheeseen liittyvää

Olet täällä: Toimeentulotuki paikkakunnittain

Toimeentulotuki Hyvinkäällä vuonna 2024

Oletko hyvinkääläinen ja tarvitset toimeentulotukea? Tuen hakeminen on yksinkertaista ja se toimii jokseenkin samalla kaavalla riippumatta siitä, asut sitten Hyvinkäällä, etelässä, Kainuussa tai vaikka Köyliössä. On mahdollista hakea toimeentulotukea netissä, siis sähköisesti tai jollakin nettilomakkeella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sitä olisi pakko hakea sähköisesti eikä myöskään sitä, että pitää saada hakea sähköisesti. Sähköinen hakemus on siis vain yksi vaihtoehto. Hakemuksen voi jättää myös kirjallisesti asuinkunnan sosiaaliviraston tms. tahon toimipisteeseen. Paperisen toimeentulotukihakemuksen saa kunnan sosiaalitoimistosta. Siellä annetaan myös ohjeita hakemuksen täyttämiseen ja sitä kannattaakin hyödyntää jos toimeentulotukea haetaan ensimmäistä kertaa.

Väkirikkaassa Uudenmaan maakunnassa, johon myös Hyvinkää kuuluu, toimeentulotukea annettiin 116 233 henkilölle vuonna 2011. Sen lisäksi muita toimeentulotuen muotojen saajia on tuhansittain: ehkäisevää toimeentulotukea myönnettiin 15 045 henkilölle ja täydentävää toimeentulotukea peräti 59 020 henkilölle.

"Hyvinkää" on saanut pisteet 5 yhteensä 10 pisteestä. Hyvinkää on arvosteltu 4 kertaa.

Mielipiteet

Kerro vaikka kuinka paljon saat toimeentuloa kuukaudessa, tai kuinka kauan toimeentulotukihakemuksen käsitteleminen vei.

Miniina 05. maaliskuuta 2014

Ainakin tässä kuussa tuli tuon verran tt:tä minulle ja avopuolisolleni, ihmettelen vain että miten kaksi ihmistä tuollaisella summalla elää. Viime kuussa saimme toimeen tulotukea 166€

Pete 19. maaliskuuta 2014

Kaikki tulot vaikuttavat, niin olen ainakin ymmärtänyt, joten jos teillä vaihtelee tulot kuukausittain niin myös toimeentulotukikin vaihtelee.

Hämmentynyt 16. tammikuuta 2015

Hiukan ihmettelen miksi käsittely kestää tolkuttoman kauan vaikka tarvittava aineisto toimitettu, ja sitten tulee päätös ,mutta ei kerrota ainakaan netissä miksi hylkäys tai pieni korvaus.

rikos 22. tammikuuta 2015

Laitoin pojanpojalle joka on ammattikoulussa joululahjaksi 150e kengiä varten ,mutta kuinka kävi raha otettiin koulu avuktukseta pois .Haluan että sosiaalitoimisto palattaa rahat minulle .pienellä eläkkeellä oleva eläkeläinen .Eläke 620e

rikos 26. tammikuuta 2015

Joutun itsekin turvautumaan toisen apuun .jotenjos en saa antaa pojanpojale joululahjaa eikö ole oikeus ja kohtuus että rahat paltetaan tililleni,Minulla ei ole varaa antaateille joululahjaa, Pojalla oikeus opintotukeen,

vihainen asiakas 14. helmikuuta 2016

joo saan ttt:tä vain 40 euroa vuokran jälkeen tililleni asumistukeni on 328 euroo/kk eli elän vain 368 eurolla kuukaudessa miks hyvinkäällä saa paljon pienempää toimeentulotukea vaikka vuokrat samaa tasoa melkein kuin helsingissä…on se niin väärin että kuulun 3 luokkaan ja helsinki ykköseen

Kokemuksista voi kertoa nimimerkillä. Kommentoitaessa julkaisua Hyvinkää sekä Nimimerkki että Kommentti ovat vaadittuja tietoja. Jos haluat antaa yksityisesti palautetta, käytä tätä lomaketta.

Lähiseudun paikkakuntia